Esittely
Hei,
Olen Merja Pohjola Villähteeltä, Lahden kupeesta. Olen ammatiltani lastenhoitaja ja työskentelen tällä hetkellä päiväkodissa.
Lapsemme ovat jo aikuisia ja muuttaneet omiin koteihinsa, olen myös kuusinkertainen mummo. Koiria minulla tällä hetkellä on kolme; saksanpaimenkoira Kapri ja göötit Tinka ja Tinni.
Harrastuksista tutuksi ovat tulleet gööttien kanssa agility ja saksanpaimenkoira puolelta tottelevaisuus, metsäjälki ja suojelu.Agility-harrastus on jo jäänyt ja treenaan aktiivisesti Kaprin kanssa Pk-tottista, metsäjälkeä ja suojelun alkeita. Käyn koirieni kanssa myös sillointällöin näyttelyissä- lähinnä göötti Tinkan kanssa.
Koiria olen omistanut lähes koko ikäni. Ensimmäinen koirani oli beagle ja sen jälkeen ostin ensimmäisen saksanpaimenkoirani vuonna 1994 (Gimli Wilma Jackson”Wilma”). Ama muutti meille vuonna 2002 ja Wilman poismenon jälkeen tuli aika hankkia pienempi kokoinen koira, jota lapsetkin pystyvät ulkoiluttamaan. Pitkän rotuharkinnan jälkeen päädyimme gööttiin ja niin Taika muutti meille vuonna 2004. Suoritettuani kasvattaja kurssin, allekirjoitettuani kasvattajasitoumuksen ja saatuani oman kennelnimen vuonna 2006, tuli ajatus omasta gööttipentueesta ajankohtaiseksi. Lisää tietoa edesmenneistä koiristani löytyy muistoissa"-sivulta.
Kasvateistani toivon tulevan terveitä harrastus ja kotikoiria. Pentueita syntyy harvoin ja pennut kasvavat kotioloissa perheen keskellä.
Kuulun Gööttiyhdistykseen , Suomen kennelliittoon ja saksanpaimenkoira yhdistykseen. Kaprin kanssa olemme SPL- lahti ry:n toiminnassa mukana.
T. Merja